lauantai 19.8.2017 Mauno, Maunu

Asiaa läheltäsi

Korppipoika

Oli kevät ja tuulet kuljettivat Atlantin valtamereltä monia outoja tuoksuja. Lähellä korkeaa kallionkielekettä nuokkui suuri musta korppi vanhan laakeripuun kyhmyisellä oksalla. Välillä se avasi toisen silmänsä ja tuijotti merelle. Korppi tiesi kalastajaveneiden saapuneen rannan suojaisimpaan poukamaan.

Ranta oli täynnä laavakiviä, joista oli kasattu muutamia nuotionpohjia ja niihin sytyteltiin parhaillaan tulia. Korppi erotti ilmassa ensin savun hajua ja hetken kuluttua paistetun kalan tuoksu levisi rannalta ylemmäs vuoren rinteelle. Kylän vanhimmat miehet olivat peranneet kalat sillä aikaa, kun kalastajat kokosivat verkkonsa. Vastapyydetyt kalat kypsyivät hitaasti hiilloksella. Sardiinit olivat heille suurta herkkua eivätkä ne kaivanneet muuta, kuin ripauksen suolaa kullanruskeisiin kylkiinsä.

Pian kalastajat liittyivät vanhojen miesten seuraan ja silloin esiin nostettiin muutamia pulloja ponchaa, sokeriruokoviinaa, johon miehet olivat sekoittaneet sitruunanmehua. Auringon laskiessa rannalta kuului iloista naurua, mutta ylempänä vuorenrinteellä korppi istui liikkumatta laakeripuun oksalla ja odotti. Silloin jostakin kauempaa kuului hiljaista vihellystä ja vähän kerrassaan ääni läheni tavoittaen korpin, joka valpastui heti. Se kohottautui ja oikoi nautinnollisesti siipiään. Sitten korppi puhdisti huolellisesti kiiltävänmustan höyhenpukunsa ja sen jälkeen se jäi tuijottamaan rinteeseen. Polulta kuului askelten ääniä ja pienet irtokivet pyörivät rahisten alaspäin. Ensin vilahti punertava hiustupsu ja sitten nuori poika ilmestyi korpin näköpiiriin.

 

André käveli laakeripuun vierelle ja laski merimiessäkin maahan jalkojensa juureen. Tuolloin korppi lennähti pojan olkapäälle äännellen hiljaa ja painoi päänsä nuorukaisen poskea vasten. André silitti korpin selkää ja puhui sille kieltä, jota vain he kaksi ymmärsivät. Poika kumartui säkkinsä puoleen ottaen sieltä esille paperikäärön, jonka sisältä paljastui hiillostettuja sardiineja. Korppi lennähti alas maahan puun juurelle ja poika kävi istumaan sen viereen nojaten selkänsä sammaloituneeseen puun runkoon. Laakeripuu oli ikivanha. Poika ei tiennyt sen ikää eikä osannut edes arvailla sitä. André erotteli korpille suolaamattomat kalat, joita se alkoi heti nokkimaan innokkaasti. Välillä korpin nokasta kuului äännähdyksiä, joille André hymyili.

Syötyään korppi ja poika lepäsivät. Keväinen ilta hämärtyi ja pehmeän samettinen ilma oli täynnä tuoksuja, sillä monet puut ja pensaat kukkivat parhaillaan. Kesän myötä niihin ilmestyi mitä ihmeellisimpiä hedelmiä ja marjoja. Silloin oli ruokaa yllin kyllin tarjolla, niin linnuille kuin ihmisillekin. Alhaalla rannalla nuotioiden hehku hiipui ja miehet palasivat koteihinsa yksi toisensa jälkeen. André venytteli nousten seisomaan ja silloin korppi lennähti hänen olkapäälleen. Nuorukainen käveli verkkaisesti kallionkielekkeelle ja katseli kauas merelle. Korppi haisteli ilmaa ja hetken päästä se tökkäsi hellästi nokallaan pojan olkaa. Silloin André levitti kätensä ja musta korppi kohosi ilmaan. Alhaalla rannalla vanha mies näki kuinka hämärtyneessä illassa liiteli yksinäinen, kiiltävänmusta korppi. Se lensi laajoja kaaria kunnes hävisi kokonaan näkyvistä, mutta vuorten kaiku toisti useaan kertaan outoa ääntä, joka ei ollut oikein ihmisen, mutta ei linnunkaan ääni.

Kirjoittaja on Keiteleellä asuva lähihoitaja, jonka rakkain harrastus on Lappi. Kirjoituksissaan hän kuvailee elämän varrella kertyneitä kokemuksiaan sekä pohtii elämän tarkoitusta ja onnellisuutta.

 

 

Kommentit

  • Sirpa Ruotsalainen-Niskanen

    Ihastuttava tarina. Kiitos Maritta. Sinulla on kertojan lahja.

Jätä kommentti

*