lauantai 24.8.2019 Perttu

Asiaa läheltäsi

Jouluaattona

Tähän ikään mennessä on ehtinyt herätä hyvinkin erilaisiin jouluaattoaskareisiin. Mieleenpainuvin on ilman muuta jouluaatto 24 vuotta sitten, jolloin sain hakea kolmen päivän ikäisen tyttäreni ja vaimoni Kätilöopistolta kotiin ihmiskunnan suurinta juhlaa viettämään. Päätimme vielä tulomatkalla pistäytyä katsomassa, että miten kantakaupunkilaiset ottavat joulun vastaan. Ajelimme opiskelijaperheen Volvo-vanhuksella jäisiä Helsingin katuja: melkein autiota. Kaupunki oli kuitenkin juhla-asussa.

keiteleen joulunavaus joulu joulukuusi kuusi kuusenkoriste koristepallo kuusi koriste

Tuo autoajelu on jäänyt mieleen levollisena ja tyynenä kokemuksena nuoren perheen elämässä. Matkaan on voinut palata muistoissa myöhemminkin, sillä pikkutytärtäni hakiessani olin ottanut videokameran mukaan. Onnellinen, laitokselta kotiutuva vieruskaverini kuvasi tämän matkaa. Eihän se mikään joululaulujen mukainen rekiajelu ollut, mutta kyllä se kokemuksena varmaankin jotakin tällaista vastasi…

Lapsuudessani myös jouluaattona lähdettiin päivän valjetessa savottaan hankkimaan perheelle lisätienestejä. Poikkeuksen tekivät sunnuntaiksi sattuneet jouluaatot, sillä pyhä pidettiin pyhänä. Tästä perinteestä olen yrittänyt pitää myöhemminkin kiinni, sillä ihminen ei ole kone: kun tietää jo arkiviikolla, että yhden päivän saa huilata millaisessa työruuhkassa tahansa hyvällä mielellä, on elämässä jotenkin mielekkyys mukana.

Vielä 1970-ja 80-luvullakin jouluna oli tavallisesti lunta metsässä jo kahlata asti. Monesti palstalle ajeltiin traktorilla, jolloin sahat ja muut savottavehkeet kulkivat mukana. Tulomatkalla tuotiin vielä ropsikuorma eli rekilasti kuitupuuta lanssiin. Parhaiten muistoihin on kuitenkin jääneet ne savottamatkat, jolloin kotoa lähdettiin hiihtämällä isän perässä. Luonto on vuoden pimeimpänä aikana melko hiljainen, mutta aina siellä elämää on.

Talvinen savotta oli uskomattoman mielenkiintoista, vaikka kuitupuupöllin vetäminen lumessa kasaan olikin koululaiselle raskasta. Savottapäivään kuului talvellakin ilman muuta nuotion teko. Joskus puolen päivän aikaan sain lähteä virittelemään tulet, jossa paistettiin umpijäähän menneet makkarat ja kohmeiset eväsleivät ja sulateltiin eväspulloa sen verran, että jäähileinen maito pääsi valumaan pullosta.

Nuotion teossa oli yleensä kiirus, joten se tuli usein tehtyä hangen päälle. Useimmiten makkaraa saikin lopulta käristellä hankeen sulaneen reiän pohjalla loimottavissa liekeissä. Hyvää kuitenkin oli.

Jouluaattoomme on aina kuulunut perheessämme kuusi, jota tänäkin jouluna koristellaan yhdessä. Joulukuusiperinne on säilynyt myös monissa muissa suomalaisperheissä. Säätyläiskodeissa kuusia löytyi jo 1800-luvun alkupuolella. Kuusi yleistyi jokakodin juhlavarusteeksi vasta 1900-luvun puolella. Vieläkin 1,5 miljoonassa kodissa on jouluaattona kuusi eli reilut puolet kotitalouksista hankkii kuusen. Ilahduttavaa on, että kotimainen kuusi on säilyttänyt hyvin pintansa tanskalaisten ja virolaisten näreiden kilpaillessa markkinoista. Nykyään jo miljoona kuusta tulee kotimaisilta viljelmiltä, mutta 300 000 kuusta haetaan edelleen omista tai sukulaisten metsistä.

Hyvää joulua kaikille!

Kirjoittaja on savolainen metsänhoitaja, joka hoitaa mielellään vapaa-ajallaankin metsiä. Päätyönään hän toimii metsänhoidon johtavana asiantuntijana Suomen metsäkeskuksessa.

Kommentit

  • Sirpa Ruotsalainen-Niskanen

    Kaunis ja lämminhenkinen kertomus, kiitos Markku.

    Olen itsekin joulun lapsi, syntynyt jouluaamuna, tosin Pielaveden maalaismaisemiin. Teillä vanhemmilla on kuitenkin ollut samanlaiset kiitolliset ajatukset.

Jätä kommentti

*