perjantai 15.11.2019 Janina, Janika, Janita, Janette

Asiaa läheltäsi

Kesäaikaa ja kevään merkkejä

Allakkaan ei ole enää luottamista. Ilmat ovat olleet helmi-maaliskuussa kuin vapun aikaan. Tosin räntää ei ole rätkinyt niin paljon kuin perinteiseen vappukeliin kuuluu.
Sunnuntain vastaisena yönä siirrytään sitten taas kesäaikaan. Jokainen ottakoon itse selvää, mihin suuntaan kellonviisareita on väännettävä. Siksi monta kertaa olemme täällä toimituksessa onnistuneet valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta sen väärän. Ystävällisesti ja kärsivällisesti ovat sitten lukijamme opastaneet aviisintekijät samaan aikaan muun maan kanssa.
Nykyisin taitavat tosin kellotkin olla jo niin viisaita, että napsahtavat oikeaan ihan omia aikojaan. Niin tai näin, vaikka kesästä nyt on ehkä vielä ennenaikaista puhua, selvät keväänmerkit ovat jo nähtävissä.
Enkä nyt tarkoita mitään pikkulintuja, jotka näyttävät kaikki harjaantumattoman silmissä kuta kuinkin samannäköisiltä.

Peipposia paljon selvempää kieltä kevään edistymisestä kertovat monet muut ilmiöt. Esimerkiksi multasäkeillä lastatut rollaattorit ja kahvilan naulakkoon unohtuneet karvahatut.
Kelirikko sen sijaan ei ole mikään varma keväänmerkki. Se kun muuttunut krooniseksi.

Jätä kommentti

*