torstai 13.8.2020 Jesse

Asiaa läheltäsi

Kylä vuoren rinteessä

Keskipäivän kuuma aurinko oli paahtanut vuoren rinteeseen rakennettuun kylään koko päivän. Kapeiden mukulakivikatujen varsilla kohoavat harmaat kivitalot näyttivät nojaavan toisiinsa ja illalla niiden seiniin varastoituneen auringonlämmön saattoi aistia ohi kulkiessaan. Elokuun ilta tuoksui vahvoille ja täyteläisille mausteille. Kylän viehättävät tavernat avautuivat yksi toisensa jälkeen ja pian ilmaan levisi grillatun lihan huumaavan herkullinen tuoksu. Runsaina kukkivat bougainvilleat riippuivat raskaina kivimuurien ja porttien yllä. Niiden värikirjo oli huikaisevan kaunis punakeltaisine sävyineen. Oli nautinnollista kävellä hitain askelin ohuen kesämekon hyväillessä paljaita sääriä. Mereltä kävi kepeä tuulenvire, joka leikitteli hiuksissa, tarttui kadulla lojuvaan valkoiseen paperiliinaan pyörittäen sitä yhä korkeammalle, kunnes se jäi lopulta kiinni parvekkeen kaiteeseen. Katsoin ylöspäin ja kuulin, kun ovi avautui narahtaen. Vanha huivipäinen nainen tuli avonaiselle parvekkeelle kastelemaan kukkia. Hän tarttui paperiseen liinaan ja taittoi sen huolellisesti taskuunsa.

Käännyin ensimmäiselle sivukadulle, joka johti alas rantaan. Pysähdyin tuttuun tavernaan ja katselin sinivalkosävyin katettuja pöytiä. Pitkässä pöydässä istui jo ryhmä iloisia nuoria. Ohitin heidät tervehtien ja istahdin terassin nurkkapöytään, josta saatoin katsella huikean sinisenä välkkyvää merta. Seurasin vaivihkaa erilaisia ihmisiä ja yritin arvailla heidän elämäntarinoitaan. Sinä iltana odotin näkeväni myös upean auringonlaskun.

Hieman myöhemmin tilasin viininlehtikääryleitä, joiden sisällä oli riisiä, yrttejä ja lampaanlihaa sekä fetasalaatin. Tiesin saavani auringon kypsyttämiä makean mehukkaita tomaatteja, kurkkuja ja paprikoita. Tavernan omistajat kasvattivat kaikki vihannekset ja juurekset talonsa takana omassa puutarhassa. Vanha pariskunta muisti minut, vaikka edellisestä käynnistäni oli kulunut jo vuosia. Emäntä toi pöytääni myös pienen korillisen kiviarinalla paistettua lämmintä leipää ja lasin retsinaa. Vaihdoimme hetken aikaa kuulumisia ja sovimme tapaamisen seuraavaksi päiväksi.

Vähitellen illan tummetessa taverna täyttyi ihmisistä ja erotin useita eri kieliä puheensorinan seasta. Nuorison pöydästä nousi kolme miestä soittimineen ja pian ilmassa keinuivat pehmeät etelämaalaiset rytmit. Istuimme katselemassa merelle. Oranssinpunainen aurinko painui yhä alemmas ja hetken taivaanranta hehkui kuin palavan syntinen rakkaus. Ilma väreili ja muuttui nopeasti utuiseksi kunnes aurinko näytti putoavan suoraan meren syliin. Ihmiset huokasivat yhtä aikaa ääneen. Samettisen tumma ja lämmin ilma hyväili pehmeästi ihoa. Ulkona tuoksui täyteläinen syyskesä. Sillä hetkellä syttyivät tavernaa kiertävät pienet koristelamput. Ihmisten ruokailtua musiikki vaihtui mukaansa tempaaviin rytmeihin. Muutamat ihmiset aloittivat paikallisen kansantanssin ja siihen liittyi yhä useampi mukaan. Itsekin pääsin opettelemaan uusia kuvioita.

Myöhään illalla, kun suuri kuu oli noussut, laskeuduin alas rantaan. Erotin pimeästä aaltojen hiljaisen liikkeen. Meri tuoksui suolalta, levältä ja vesikasveilta. Hengitin syvään ja katsoin vuorten takaa nousevaa kuuta. Ne tuoksut ja se hetki toivat mieleen erään kaukaisen muiston vuosien takaa. Olin kohdannut tavernassa mielenkiintoisen ihmisen, ajatuksiltaan itseni kaltaisen. Hänen mukanaan oli silloin pieni tytär ja me kuljimme kolmestaan tällä samalla rannalla. Yhteistä kieltä ei ollut paljon, mutta ymmärsimme toisiamme. Kävelimme käsikädessä keräillen erivärisiä simpukankuoria ja kiviä. Vietimme yhdessä muutaman onnellisen päivän retkeillen ympäri saarta. Ystävälläni oli moottoripyörä. Vieläkin muistan sen riemullisen tunteen, kun kiisimme kapeita teitä tukat hulmuten. Pieni tyttö istui bensatankin päällä iloisesti nauraen. Jyrkissä mutkissa nipistin silmäni tiukasti kiinni ja taisinpa puristaa ajajan vyötäröä liiankin lujaa. Kävimme läheisessä sitruunalehdossa ja keräsimme sieltä verkkokassillisen kypsiä hedelmiä. Puolen päivän aikaan istahdimme nälkäisinä suuren sitruunapuun alle ja söimme maukkaan retkilounaan. Eräänä iltana ajoimme kauas saaren toiseen päähän tutustumaan oliivilehtoon. Meren läheisyys ja kalkkipitoinen maa antoivat kuulemma hyvän sadon. Paikallisella maanviljelijällä oli pieni kahvila kukkulan päällä. Sieltä avautui upea maisema alas laaksoon ja kaukana kohoaville vuorille. Vieläkin ikävöin niitä suussa sulavia ja hunajaa tihkuvia leivonnaisia, joiden täytteenä oli pähkinää, mantelia ja mausteina kanelia, vaniljaa sekä sitruunamehua. Muistoja on paljon, mutta kauneimpina niistä säilyvät vuoriston kaunis kylä ja sydämelliset ihmiset, kiireetön elämänrytmi ja ne etelän lämpimät samettiset yöt.

Kommentit

  • sirpa

    Kiitos, hurmaava muisto. Kirjoitat niin elävästi ja kauniisti, että minäkin tunsin olevani mukana sinun matkassasi. Makuelämyksiä, silmäniloa, hyppysellinen romantiikkaa, niistä syntyi lukijaa hemmotteleva lukukokemus.

Jätä kommentti

*