perjantai 6.12.2019 Niilo, Niko, Niklas, Niki, Nikolai

Asiaa läheltäsi

Lukutoukat johdattavat lapsia kirjastoon

Tämän iloisen lukutoukan nimi on Pipetti. Sen teki eskarilainen Lilja Lumijärvi Säviän koululla.

Pielavedellä Säviän koulun eskarilaisten, ykkös- ja kakkosluokkalaisten vanhemmat voivat olla rauhallisin mielin, vaikka lapselta löytyisi tänä iltana toukka korvan takaa. Kyseessä on todennäköisesti lukutoukka, jonka lapset askartelivat koulussa kuvataideohjaaja Leena Mularin opastuksella.

– Tämä on yksi keino tehdä kirjoja ja kirjastoa tutuksi lapsille. Tarkoitus on, että he käyvät kirjastossa lainaamassa lukutoukalle luettavaa vaikkapa vanhempien kanssa, kirjastotoimenjohtaja Tiina Mäkelä sanoo.
Samalla reissulla toukka voi kasvaa perhoseksi, sillä kirjastolla on mahdollisuus askarrella sellainen.

Lukutoukkapajoja järjestetään kaikilla Pielaveden kouluilla vastaavalle ikäluokalle loppuvuoden aikana Avilta saadun hankerahan turvin. Lapsia ja nuoria lukemisen pariin innostava Työpajoista vetovoimaa -hanke jatkuu vuodenvaihteen jälkeen isompien koululaisten kanssa.

Jätä kommentti

*