tiistai 19.3.2019 Juuso, Josefiina, Jooseppi, Joosef

Asiaa läheltäsi

Luontokuvauksen mestari kertoo harrastuksen mullistuksesta

Vanhat mestarit -näyttelyssä Keiteleen kirjastossa on muun muassa tämä Lassi Kujalan luontokuva talvisesta maisemasta.

Kun voikkaalainen Lassi Kujala aloitti luontokuvauksen harrastamisen 1970- ja 1980-lukujen taitteessa, oli tyypillistä, että luontokuvaaminen tuli luontoharrastuksen kautta.
Vielä 1980-luvulla kameratekniikka oli hyvin alkeellista, ja kameran säädöt jäivät täysin kuvaajan varaan. Niinpä kuvaaminen oli äärimmäisen hankalaa ja hidasta.
– Tuloksia tuli harvakseltaan, tai ne olivat vaatimattomia. Kaiken lisäksi ne sai nähtäväkseen vasta parin viikon kuluttua siitä, kun nappia oli painettu. Kuvan piti olla oikein rajattu ja valotettu niin sanotusti laakista, tai muuten se ei kelvannut. Ajankäyttö korostui tuolloin maksimaalisesti, ja se karsi joukkoa kovalla kädellä. Tilanne oli siis juuri päinvastainen, mitä se nykyisin tässä aikaikkunassa ja nyt olemassa olevalla tekniikalla on.

Kujalan mielestä hyvä luontokuva on aina sidottu omaan aikaansa.
– Nykyisin se, mikä oli hyvä 30 vuotta sitten, on varsin jokapäiväinen ja arkinen otos, joita suuri harrastajajoukko tuottaa koko ajan.
– Uudelle luontokuvaajalle sanoisin, että tulokulma voisi painottua enemmän myös luonnon itseisarvollisen puolen syvällisempään tuntemiseen ja kunnioittamiseen. Luontokuvauksesta saa enemmän irti, jos se on muutakin kuin pelkkä tekninen suoritus, jossa mittatikkuna on vain lajin harvinaisuus ja kuvan terävyys.

Vanhat mestarit on Keiteleen Kameraseuran valokuvatilaisuuksien Esiintyjät kautta aikain -kutsunäyttely, jossa on kaksi luontokuvaa kultakin kuvaajalta.
Otoksia ovat tuottaneet Kujalan lisäksi Martti Rikkonen, Tea Karvinen, Arttu Kotisara, Hannu Mustonen, Antti Leinonen, Jonni Saari, Timo-Heikki Varis ja Mika Honkalinna.
Näyttely on avoinna kirjaston Talligalleriassa 28. maaliskuuta saakka. Sinne on vapaa pääsy.

Jätä kommentti

*