torstai 13.8.2020 Jesse

Asiaa läheltäsi

Mehiläistarhaus vaikuttaa positiivisesti ympäristöön

 

Jarkko ja Niina Tirkkonen mehiläispesiä tarkastamassa.

Pohjois-Keiteleellä Petäjäkylässä Niina ja Jarkko Tirkkonen toimivat mehiläistarhaajina neljättä kesää. Makkeen Mökin Hunajan nimellä kulkeva hunajaa valmistetaan toiminimellä Niina Tirkkonen.  Jarkko Tirkkonen toimii ”apupoikana” ja myyntimiehenä.

Tirkkosilla on noin kymmenen kilometrin säteellä Petäjäkylän kodistaan vielä tällä hetkellä alle 100 mehiläispesää. Yhdessä pesässä on noin 60 000 mehiläistä.
Makkeen Mökin Hunajaa toimitetaan muun muassa Puustellin leipomolle Pielavedelle, K- ja S-marketteihin Keiteleelle sekä muihin lähialueiden kauppoihin. Hunajaa myydään myös liikelahjoiksi yrityksille.

Heinä–elokuu on sadonkorjuun aikaa mehiläistarhaajille. Mehiläistarhauksella on positiivisia vaikutuksia ympäristölle.
– Mehiläiset pölyttävät kasveja noin 2 kilometrin säteellä pesästään. Tarhan läheisyyden huomaa ympäristössä positiivisesti. Ilman pölyttäjiä meillä ei esimerkiksi ole marjoja, Tirkkoset kertovat.
Tirkkosten mukaan sekä Keiteleellä että Pielavedellä on molemmissa kunnissa puolenkymmentä mehiläistarhaajaa

Jätä kommentti

*