Mielipide: Kouluverkko

Puustellin koulu on suunniteltu purettavaksi muutaman vuoden päästä. Opetustoiminta on tarkoitus siirtää Opinporttiin. Heli Roivainen

Heikki Nousiainen

Lukijalta

Sosiaali- ja terveysuudistuksen jälkeen kuntien tärkein tehtävä on koulutus ja kunnan elinvoimasta huolehtiminen. Kunnallinen itsehallinto on tähän saakka ollut kantava tekijä ja perusvoima hyvinvointivaltion rakentamisessa.

Syksyn mittaan olen mielenkiinnolla seurannut naapurikuntiemme toimia ala- ja yläkoulujen säilyttämiseksi ja parantamiseksi. Kiuruvedellä valtakunnallinen konsultti esitti rajua leikkausta , mutta aktiiviset kuntalaiset ja luottamushenkilöt panivat raamit toiminnalle. Siilinjärvellä ja Suonenjoella valtuutetut kantoivat huolta alueiden vetovoimasta, ja halusivat, että etukäteen ei leimattaisi joitakin kouluja ja toimipisteitä. Lopetuspäätöksellä vuosikausia etukäteen voi olla asukkaiden asuinpaikkaa valitessa ratkaisevaa merkitystä.

Levottomana olen seurannut oman kuntamme toimintaa koulupohdinnassa. Pari vuotta sitten asetettu yläkoulun ja lukion tilakysymystä ja koulujen kuntoa selvittänyt ryhmä esitti helmikuussa 2020 Puustellin koululla molemmista kouluista tehdyt tutkimukset. Tilaisuudessa tivattiin kovasti muun muassa sisäilmaongelmista, mutta mitään olennaisia ongelmia ei ollut löytynyt. Työryhmä odotteli pitkin kevättä ja kesää jatkotyöstämistä.

Myöhäsyksyllä alkoi kuulua puheita, että joulukuun valtuustoon tulee jonkin ryhmän esitys koko kouluverkosta ja kirjastosta ja varhaiskasvatuksesta. Näin ei kuitenkaan vielä käynyt vaan muutaman päivän varoitusajalla ilmoitettiin Puustellin koululle kouluverkon tiedotustilaisuus. AVIn ohjeiden mukaan paikalle mahtuisi 20 kuulijaa ja lisäksi kaikilla on mahdollisuus osallistua ”striimattuna”.

Kun olin paikalla, tunsin yhden toisenkin kuntalaisen, jota ei vielä ollut sitoutettu esiteltävään suunnitelmaan. Striimattuja kuului olevan jatkuvasti pätkivän yhteyden päässä kymmenkunta. Koululaisten vanhempia on ainakin 500.

Niinkö on huonoa rakentaminen, että 25 vuotta saa purkukuntoon koko kiinteistön?

Oululainen esitteli yhden ainoan mallin, johon perustelutkin oli muokattu esitystä tukevaksi. Ihan esimerkkinä ”Puustellin koulu on peruskorjattu 1990 ja se on teknisesti käyttöikänsä päässä”. Satuin olemaan mainitun koulun rehtorina korjausaikaan joka tapahtui 1.10.1990 – 31.7.1994.

Korjauksessa uusittiin koko talon ulkoseinät, ikkunat, kaikki sähköt sekä rakennettiin koko ilmastointi. Niinkö on huonoa rakentaminen, että 25 vuotta saa purkukuntoon koko kiinteistön?

Esitys on jonkin työryhmän esitys valtuustolle ja lisäksi jo valmisteltu niin että se on astutettu puolueiden jollakin ryhmällä. Ryhmän henkilöiden nimiä ei löydy ainakaan kunnan sivuilta, jossa kaikki kunnalliset toimielimet ja yhteystiedot muuten on. Sivistyslautakunnan sivuilta en syksyn ajalta löydä mitään suunnitelmasta.

Toivon vahvasti, että kuntalaiset ottavat asioista selvää, pistävät edustajansa ja meidän kaikkien rahoittamat virkamiehet tosissaan töihin lastemme parhaaksi. Jos edellisessä tilaisuudessa mainittu kirjaston räjäyttäminen ja toiminnan sijoittaminen lukiolle tulevaan pieneen uudisrakennukseen pitää paikkansa, esitän myös kunnanviraston poistamista ja Nilakan postilaatikon paikkaa johonkin nurkkaan.

Kouluverkossa on kysymys strategisesti yhdestä tärkeimmistä asioista, koulutuksen ja sivistyksen asemasta Pielavedellä. Demokratia ei voi hautautua koronaan eikä pääministerintautiin. Parempaa uutta vuotta 2021!

Kommentoi