Olin ystäväni kanssa ravintolassa syömässä ja saimme eteemme ruokalistat.
Itselleni valinta oli helppoa, sillä olin käynyt kyseisessä paikassa useasti ja olin jo kauan sitten löytänyt oman suosikkini. Ystävälläni tilanne ei ollut aivan näin yksinkertainen. Hän oli paikassa ensimmäistä kertaa, eikä mikään listalla vaikuttanut tutulta.
Asiaa ei helpottanut se, että allergiat sekä gluteeniton ja vegaaninen ruokavalio sulkivat hänen kohdallaan pois monia vaihtoehtoja listalta.
On etuoikeus saada kulkea nuoren vierellä, ymmärtää ja etsiä niitä vaihtoehtoisia keinoja.
Ystäväni oli kyllä kuullut, että monen mielestä paikan valkosipulileipä on parasta mitä maan päältä löytyy ja että salamipizza kannattaa tilata rukiiseen pohjaan. Samalla hän tiesi, että ei koskaan kykenisi näitä maistamaan.
Ystäväni, joka kärsi ahdistuksesta sosiaalisissa tilanteissa, sekoili sanoissaan epämukavuusalueellaan tehdessään hankalaa tilausta.
Tarjoilija oli kuitenkin rautainen ammattilainen, ymmärsi tilanteen ja osasi nopeasti tarjota vaihtoehtoisia ruokia, jotta tämäkin asiakas tulisi palvelluksi ja kylläiseksi. Jälkiruoaksi joimme kahvit ja poistuimme hymyillen ulos ravintolasta. Ystäväni jätti tarjoilijalle hiukan tippiä lautaselle.
Tämä sama tilanne on edessä tänä vuonna noin 50 000 nuorella kun he istuvat monet ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa kirkon penkkiin rippikoulun yhteydessä. Monia ahdistaa, eikä oikein tiedetä kuinka pitäisi olla ja mitä kirkosta pitäisi oikein saada. Milloin kuuluu seistä ja koska saa istua?
On etuoikeus saada kulkea nuoren vierellä näissä tilanteissa, ymmärtää ja etsiä niitä vaihtoehtoisia keinoja rakkauden viestin välittämiseksi.
Leipä on leipää, mutta toisaalta leivän välissä voinee joskus olla myös kasvispihvi, salaattia ja vähän majoneesia. Jeesus tietää, mikä meitä ravitsee. (4. paastonajan sunnuntai, Joh. 6:24–35)
Kirjoittaja on isä, aviomies, nuorisotyönohjaaja ja ihminen.