Leevi Nakarille Keiteleen Kummisetä -palkinto, Pielavedellä muistettiin vapaaehtoisia toimijoita

Näitä ei ole ihan joka pojalla. Leevi Nakari pitelee käsissään 7,5 kiloa painavaa ja yli puoli metriä korkeata alamäkiluistelun MM-pokaalia. Janne Taskinen

Heli Roivainen

Tämänvuotisen Keiteleen Kummisetä -palkinnon on saanut alamäkiluisten nuorten maailmanmestari Leevi Nakari.

Palkintoperusteluissa mainitaan Nakarin tehneen Keitelettä tunnetuksi maailman laajuisesti. Palkinnon saaja julkistettiin itsenäisyyspäivän tilaisuudessa.

Vuodesta 2014 lähtien jaetun tunnustuspalkinnon ovat aiemmin saaneet Panu Tirkkonen, Pekka Tuominen, SPR:n Keiteleen osasto, Keiteleen Kesäteatteri, Jenni ja Jyri-Pekka Lemettinen sekä viime vuonna palkitut Sirpa Tyni ja Seppo Stranius.

Pielaveden kunta huomioi itsenäisyyspäivän juhlassa Kuntateko-palkinnolla Pielaveden Nopean Toiminnan Joukot. Kyseessä on kesällä 2019 perustettu vapaaehtoisten eri kylillä toimivien vapaaehtoisten ryhmää. Korona-aikana etenkin valmiuslain voimassa ollessa ryhmäläiset ovat olleet monen ikäihmisen apuna ja turvana.

Vuoden ilahduttajan kunniakirja myönnettiin kunnassa lähettinä työskentelevälle Ari Penttiselle. Hän muistaa ja ilahduttaa kanssaihmisiä muun muassa onnitteluviesteillä merkkipäivinä ja kohteliaalla käytöksellään myönteistä ilmapiiriä ympärilleen.

Kommentoi