Kasvomaskia tulisi käyttää myös Nilakan kunnissa

Elisa Nuutinen

Elisa Nuutinen

Koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi suositellaan edelleen kasvomaskin käyttämistä asioidessa ja kaikissa julkisissa tiloissa ja tilaisuuksissa, myös terveysasemalla asioidessa.

Pielaveden kunta suosittaa kasvomaskin käyttöä myös palveluliikkeissä ja yrityksissä asioidessa.

Maskien jako vähävaraiseksi itsensä kokeville kuntalaisille on tiistaisin ja torstaisin kello 11–13 nuorisotiloilla kirjastorakennuksen toisessa päädyssä. Jouluaattona maskien jakoa ei ole.

Pielaveden kunnan epidemiavalmiusryhmä on laatinut toimintalinjat siltä varalta, että epidemiatilanne Pielavedellä muuttuisi huonompaan.

Epidemiavalmiusryhmä on valmiudessa kokoontumaan myös joulun pyhien aikana, mikäli tilanne sitä vaatii.

Tällä hetkellä tilanne koko Nilakan alueella on rauhallinen. Tartuntoja tai karanteeneja ei ole. Näytteitä otetaan muutamia päivittäin.

Terveysaseman koronaneuvontapuhelin vastaa koronavirukseen liittyviin kysymyksiin numerosta 017 171 031 maanantaista torstaihin kello 8–15 ja perjantaisin kello 8-13.

Kommentoi