Koronarokotukset ovat jo hyvässä vauhdissa: Jonon ohi ei pääse meistä kukaan

Nilakan alueen ylilääkäri Raakel Laukkanen toivoo kuntalaisilta kärsivällisyyttä rokotusvuoron odottamisessa. Arkistokuva/Heli Roivainen
Elisa Nuutinen

Elisa Nuutinen

Nilakassa on rokotettu nyt terveysasemilla epäiltyjen ja todettujen koronapotilaiden tutkimukseen ja hoitoon osallistuva henkilökunta sekä vuodeosastolla että poliklinikoilla.

– Viikoilla 3-4 saadaan rokotettua lähes kaikki ympärivuorokautisen asumisen eli palvelutalojen henkilökunta ja asukkaat sekä kuntien omien että yksityisten palvelutalojen osalta, Nilakan alueen ylilääkäri Raakel Laukkanen kertoo.

THL linjaa valtakunnallisesti rokotusjärjestyksen ja siinä on kaikkien pysyttävä koko maassa.

Jonon ohi ei pääse kukaan.

– Tärkeintä on saada mahdollisimman nopeasti suojattua rokotuksella ikäihmiset ja sen jälkeen lääketieteellisten riskiryhmien ihmiset, joilla on suurin riski saada vakava koronainfektio ja menehtyä siihen.

Riskiryhmiin kuuluvat esimerkiksi diabetestä, verisuonitauteja sekä vaikeita munuais- ja maksatauteja sairastavat.

Lähiviikkoina tulemme ilmoittamaan paikallislehdessä ja Kysterin nettisivuilla ikäihmisten rokotusten alkamisesta.

Raakel Laukkanen

Palvelutalojen asukkaiden jälkeen rokotusvuorossa ovat kotihoidon asiakkaat ja muut ikäihmiset.

Ensin rokotetaan yli 80-vuotiaat, sitten yli 70-vuotiaat ja vasta sen jälkeen riskiryhmäläiset.

– Rokotus on vapaaehtoinen ja siihen kysytään lupa joko potilaalta tai omaiselta, Laukkanen selvittää.

– Rokote on ilmainen eikä sitä voi ostaa apteekista.

Kaikille annetaan toinen rokoteannos 3–6 viikon kuluttua ensimmäisestä annoksesta.

– Jos tässä vaiheessa ei ole saatavana isompia määriä rokotteita kuin nyt, joudutaan rokotustahtia hidastamaan, Laukkanen toteaa.

Paikallislehteä seuraamalla pysyy jyvällä rokotusaikataulusta.

– Lähiviikkoina tulemme ilmoittamaan paikallislehdessä ja Kysterin nettisivuilla ikäihmisten rokotusten alkamisesta, Laukkanen kertoo.

– Meillä on ikäryhmäkohtaiset nimilistat, joiden perusteella otamme puhelimitse yhteyttä rokotusvuorossa oleviin rokotusajan antamiseksi omille terveysasemille.

Kotisairaanhoidon kanssa neuvotellaan rokotteen viemisestä kotiin niille, joiden on vaikea tulla terveysasemalle.

– Pyrimme siihen, että kaikki halukkaat saavat rokotteen.

Kaiken kaikkiaan rokotustalkoot tulevat kestämään ainakin koko kevään, sillä kaikki yli 16-vuotiaat rokotteen haluavat pyritään rokottamaan taudin nujertamiseksi.

Eri rokotusryhmille ilmoitetaan, kun on oma vuoro saada rokote.

– Kevään rokotustapahtuma vaatii paljon suunnittelua ja ylimääräistä työtä. Kuntalaisilta vaaditaan nyt kärsivällisyyttä rokotusvuoron odottamisessa, Laukkanen sanoo.

– Toivomme, että kuntalaiset seuraisivat yleistä uutistiedotusta, jotta koronaneuvonnan tai hoitajien puhelinlinjoja ei turhaan tukittaisi kyselyillä omasta rokotusaikataulusta.

Kukaan ei pysty tässä vaiheessa sanomaan, miten paljon rokotteita on tulevina viikkoina käytettävissä. Rokotusaikataulu määräytyy paljolti sen mukaan.

Massarokotuksiin päästän kevään aikana

Elisa Nuutinen

Koronarokotuksessa joudutaan ottamaan huomioon asioita, joita ei aiemmin influenssarokotuksissa ole tarvinnut miettiä.

Rokote on kuljetettava syväjäädytettynä, sitä on hankala valmistaa käyttöön, se säilyy vain lyhyen aikaa käyttökelpoisena ja kestää huonosti siirtelyä paikasta toiseen.

Lisäksi rokotettuja seurataan 15 minuuttia rokotuksen jälkeen harvinaisen allergiareaktion varalta.

Tämän vuoksi rokottaminen on hitaampaa kuin influenssarokotteiden antaminen.

Rokotteiden saatavuus määrää rokotustahdin.

– Nyt saadaan BionTec-Pfizerin Comirnaty-rokotetta. Sitä tulee Suomeen alle 50 000 annosta viikossa, Nilakan alueen ylilääkäri Raakel Laukkanen kertoo.

– Nyt käytössä oleva rokote on turvallinen ja sitä voidaan antaa kaikille ihmisille. Ainoastaan vakavan anafylaktisen allergia-taipumuksen omaaville sitä ei anneta eikä myöskään kuumetaudin aikana. Raskaana oleville sitä annetaan vain lääkärin harkinnan perusteella.

Lieviä rokotusreaktioita voi tulla niin kuin kaikista rokotteista. Näitä ovat lämpöily, lihas-nivelkivut, päänsärky, pistospaikan arkuus.

Tämä rokote suojaa taudin vakavalta muodolta 90 prosentin todennäköisyydellä.

– Se on erittäin hyvä teho rokotteelle, Laukkanen toteaa.

Rokote ei sisällä mitään eläinperäistä vaan on täysin synteettinen.

Toiveissa on, että tammi-helmikuussa myyntiluvan saisi toinenkin Astra-Zenegan valmistama rokote, jota on tehtaan varastossa runsaasti.

Se on paremmin säilyvä ja helpommin käytettävä. Tehosteannos siihen annetaan 4-12 viikon kuluttua.

– Kun uutta rokotetta saadaan, voidaan rokotustahtia nopeuttaa huomattavasti ja aloittaa väestön massarokotukset, Laukkanen kertoo.

– Tarvitsemme rokotuspaikoiksi isompia tiloja. Kunnilta kysytään liikuntahalleja tai seurakunnilta seurakuntataloja lainaan.

Rokotustilaisuuksiin tarvitaan apuvoimaksi muussa työssä tai eläkkeellä olevia terveydenhuollon ammattilaisia. Lisäksi tarvitaan vapaaehtoisia esimerkiksi liikenteenohjaukseen.

– Vapaaehtoiset voivat ilmoittautua oman terveysaseman osastonhoitajalle, Laukkanen sanoo.

Massarokotukset sitovat terveysasemien hoitajia päiviksi rokotustyöhön ja kiireetöntä vastaanottotoimintaa joudutaan vähentämään täksi ajaksi, mikä saattaa aiheuttaa jonojen kertymistä.

Kommentoi