Elias Lönnrot luonnehti Pielaveden visiitillään paikkakuntalaisia varsin suopeasti: "Rahvaan asunnot ovat täällä puhtaat ja siistit. Heidän juomahaarikkansa, joita erittäin kuuman päivän vuoksi usein tulin käyttäneeksi, olivat sangen puhtaat"

Murtoselällä soutajien kiusana saattoi hyvinkin olla vastatuuli. Arkisto/ Heli Roivainen

Erkki Kokkonen

Ennen höyrylaivojen, rautateiden ja autojen aikakautta Pielavedellä kulki harvoin historian merkkihenkilöitä. Alue oli syrjässä, kaukana kaupungeista ja kulkeminen hidasta sekä usein vaivalloista. 1800-luvulla eläneistä kuuluisuuksista kaikkein tunnetuin Pielavedellä käynyt ja tuntojaan tarkkaan kirjannut lienee Elias Lönnrot.

Sammatin etevä nuorukainen kävi Pielavedellä kesällä 1831 ja viipyi Murtoselän maisemissa kolmisen viikkoa. Se oli paljon suunniteltua enemmän ja syynä oli vilutauti, jota melkein valmis Elias-lääkäri ei meinannut saada kukistettua.

Pielavedelle tullessaan Elias oli suomalaisille tuntematon filosofian kandidaatti, joka oli tutkinut jo Väinämöis-myyttiä vanhojen kansanrunojen pohjalta. Opinnot olivat sitten suuntautuneet lääkärin tutkintoon, jonka Lönnrot sai tehtyä valmiiksi seuraavana vuonna eli 1932.

Lääkärin opintojen ohella nuorta (29 vuotta) poikamiestä innosti kansanrunous. Talvella 1931 Lönnrot oli Helsingissä perustamassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa, josta oli tuleva heräävän suomalaisuusaatteen moottori.

SKS kustansi Lönnrotin tutkimusmatkalle Savoon, Kainuuseen ja Vienaan. Vienan Karjalaan Elias ei tällä toisella yhdestätoista matkastaan (1828-1844) ehtinyt, koska hänet kutsuttiin jo elokuussa Helsinkiin taltuttamaan koleraepidemiaa. Aikaa Kalevalan ensipainokseen oli vajaat neljä vuotta.

Näillä vesillä Elias Lönnrotkin on liikkunut. Kuva on Erkki Kokkosen toimittamasta sukukirjasta. Arkisto/ Elisa Nuutinen

Kirkkosaaren pappilassa Lönnrot ehti nauttia ”vain” 5-6 lajia päivällistä, kun vilutaudin takia piti lähteä Rannankylään.

Matka Helsingistä alkoi toukokuun 28. päivänä ja Pielavedelle Lönnrot saapui aivan juhannuksen alla Rautalammin ja Äyskosken kautta kuljettuaan.

Pielavedestä oli vasta edellisenä vuonna tullut itsenäinen kirkkopitäjä, joka oli selvästi nykyistä kuntaa suurempi. Ensimmäinen kirkkoherra Anders Fabian Neovius oli astunut virkaansa Heikin päivänä eli tammikuun 18. päivänä 1830.

Lönnrotin ensivaikutelmat pielavetisistä olivat miellyttäviä: ”Poikkesin muutamiin taloihin, ja huomasin joka paikassa, että rahvaan asunnot ovat täällä puhtaat ja siistit. Heidän juomahaarikkansa , joita erittäin kuuman päivän vuoksi usein tulin käyttäneeksi, olivat sangen puhtaat.

Pirttien seinät ovat Savon ja Karjalan yleisen tavan mukaan valkeiksi höylätyt hieman yli miehen pituuden lattiasta. On myös minun mainitseminen, että näistä lakeisella varustetuista pirteistä vähitellen ruvetaan luopumaan.

Useimmat, jotka rakentavat itselleen uuden asuintuvan, tekevät siihen savutorven, joka johtaa savun ulos, niin ettei se tunge sisälle tupaan.”

Aina Helsingistä lähdettyäni olin ollut jokseenkin vieraiden luona; nyt katsoin olevani kotona.

Pielaveden kuuluisin asuinrakennus, Lepikon torppa, muuttui uloslämpiäväksi vasta 69 vuotta myöhemmin Urho Kekkosen syntymän tienoilla.

Elias Lönnrot vaikutti myös yhden vanhan pielavetisen sukutilan rakentamiseen.

Jokijärven-Kuivaniemen tienoilla kohti Nilakan rantaa ja edelleen Kirkkosaareen vaeltaessaan hän tuli Hemmo Juhonpoika Tossavaisen talolle, joka tunnetaan Hemmolana.

Perimätiedon mukaan Lönnrot olisi piirtänyt Hemmo Tossavaiselle Laukon kartanon malliksi uudelle talolle. Lönnrot tunsi Laukon erinomaisesti, koska oli ollut siellä kotiopettajan.

Rakennusperinnettä Pielavedellä-kirjassa sanotaan Hemmolan valmistuneen vuonna 1830. Ilmeisesti talo on valmistunut vasta pari vuotta myöhemmin. Oletettavaa on Lönnrotin käyneen Hemmolan tilalla ja vaikuttaneen rakentamiseen.

Hemmolasta Lönnrot hankkiutui Kemilänniemeen, sitten Kotaniemeen Nilakalle ja edelleen vesitietä Säviän kautta Rannankylään kirkkoherra A.F. Neoviuksen luokse.

Kirkkoherra ja kansanperinteen tallentaja olivat ennestään tuttuja: ”Heti (21.6.1931) Pielaveden pappilan rannassa (nykyinen seurakuntakeskus) tapasin kirkkoherran, joka tunsi minut. Aina Helsingistä lähdettyäni olin ollut jokseenkin vieraiden luona; nyt katsoin olevani kotona.

En kuitenkaan aavistanut, että tulisin viipymään tässä talossa kolme viikkoa. Olin niin iloinen, että kokonaan unohdin vasta väistyneen vilutaudin, uin päivällä (22.6.), join pari totilasia illalla, otin lämmitettyä viinaa seuraavana aamuna, kydetin sitten suota, sytytin ja poltin kaskea, revin aitoja, jotka olivat johtaa tulen metsään, uin tämän päälle yhtä nokisena kuin hikisenä ja väsyneenä.

Neovius ja Lönnrot olivat tuttuja Helsingin ajoilta. Neovius oli toiminut joko pappina tai opettajana eri paikkakunnilla Uudellamaalla tai Helsingissä. Hän oli Lönnrotin Pielavedellä nähdessään 37-vuotias poikamies

Juhannusta juhlittiin railakkaasti jo Lönnrotin elinaikana: säätyläiset kokoontuivat aattona Ojalan taloon Kirkkosaareen Gustaf Adolf Stenfeldtin kestitettäviksi.

Lönnrot kutsui Stenfeldtiä johtajaksi, Pielaveden historioitsija Räisänen antaa hänelle arvonimet toimitusvouti ja nimismies.

Päivällä nautiskeltiin punssia, illalla syötiin kymmenen lajin ateria. Vieraita kannnattikin kestitä, sillä kirkkoherra Neovius löysi Ojalasta puolisokseen nimismiehen tyttären Maria Charlottan. Tosin vihkiminen tapahtui vasta viisi vuotta myöhemmin. Kirkkoherra ehti iloita kahdeksan lapsen syntymästä.

Paluumatkalla Rannankylään kirkkoherra ja hänen vieraansa osallistuivat seurueineen juhannuskokon polttoon Pangansalon saarella.

Luutnantti Costianin leski oli teetättänyt sinne talonsa lähettyville valtavan juhannuskokon, jonka läpimitta oli 3 – 4 syltä.

Lönnrotin mukaan meno oli iloista, eikä ihme sillä nuori herra Costian kestitsi vierasta väkeä punssilla ja totilla, rahvasta viinalla. Ilonpitoa jatkui auringonnousuun.

Seuraavana aamuna mentiin takaisin Kirkkosaareen jumalanpalvelukseen. Kirkkoherran yöunet ja saarnan valmistelu jäi lyhyeksi!

Vesimatka Rannankylältä Kirkkosaareen on nykyajan näkökulmasta melkoisen hankala: rivakasti soutaen noin puoli tuntia. Usein soutuilma Murtoselällä oli ikävä vastatuulen tai sateen takia.

Lönnrotin juhannusjuhlinta jäi vilutaudin takia kesken. Kirkkosaaren pappilassa Lönnrot ehti nauttia ”vain” 5-6 lajia päivällistä, kun vilutaudin takia piti lähteä Rannankylään.

Kappalainen Henrik Johan Lyra ja poikansa Johan olivat järjestäneet kunnon kestitykset vierailleen nimipäivänsä kunniaksi, vaikka eivät varmasti voineet aavistaa millainen kuuluisuus heidän aina vaatimattomana esiintynyt vieraansa tulisi aikanaan olemaan.

Tämän päivän tarkkailijaa saattaa kummastuttaa kuinka paljon kirkonmiehet mukaanlukien alkoholia tuolloin nautittiin.

Vastareaktio tulikin aikoinaan, kun herätysliikkeet alkoivat suhtautua kielteisesti humaltumiseen. Kajaanin vuosinaan Lönnrot oli valmis perustamaan Kohtuuden Ystäviä.

Päivässä piti riittää kolme ryyppyä: yksi aamulla, toinen päivällä ja viimeinen illalla. Pielavetisten juomatapoja Lönnrot ei kuitenkaan moiti.

Heinäkuun 14. päivä kirkkoherra Neovius saatteli Lönnrotia puoli peninkulmaa Kiuruveden suuntaan Haapakoskelle, jossa oli mylly ja myllärin torppa kauniilla paikalla.

Matka jatkui edelleen puoli peninkulmaa Tikkalanniemeen, josta hänet soudettiin Piekkälänniemeen. Seuraavana päivänä matka jatkui Sulkavalle, jossa Lönnrot yöpyi Hyvölän talossa ennen kuin jatkoi Kiuruvedelle.

Pielavedellä Lönnrotia jäi harmittamaan se, ettei hän tautinsa tähden voinut kerätä kansanrunoja niin paljon kuin niitä olisi löytynyt. Ja oletettavasti niitä olisi paljonkin löytynyt, vaikka ehkei samaa vertaa kuin Rautalammilta, jossa Lönnrot haastatteli kuuluisaa talonpoikarunoilija Paavo Korhosta.

Juhannuksen jumalanpalvelun jälkeen muuan Tikkanen-niminen mies olisi ollut valmis laulamaan runoja, mutta vilutaudin takia Lönnrotin piti pian mennä sänkyyn.

Piekkälänniemestä sentään löytyi 15 – 16 vuotta vanha Isaac Piehkäinen (kirkonkirjoissa) eli Iisakki Pietikäinen.

”Ne runot, jotka häneltä sain todistavat kaikki hyvää taipumusta vanhaan runouteen ja ovat todellakin paremmin sepitettyjä kuin sivistymättömältä torpparin pojalta voisi odottaa. Satiiriset varsinkin ovat näppäriä ja täynnä purevia hyökkäyksiä niitä henkilöitä kohtaan, jotka ovat niiden kohteina."

Iisakki Pietikäinen sai tyytyväiseltä Lönnrotilta 24 killinkiä. Poika oli niistä yhtä tyytyväinen kuin tiede- tai muun akatemian palkitsema runoilija tai tiedemies.

Kymmenen vuotta myöhemmin Iisakki Pietikäinen lähetti Lönnrotille Kajaaniin seuraavan leikillisen runon, jossa hän pitää Kalevalan jo julkaissutta tohtoria veljenään.

Terveisiä Tohtori Lönnrootillen

Nyt on sanottu Savosta

Suuret kiitokset suloiset.

Pietikäinen Pielaveiltä,

Aivan Iisakki ilolla

Teitä paljon tervehtiipi,

Tohtorin toimen kanssa,

Lönnrootia lujasti,

Kajaanin kaupunkihin.

Kuinga voitte veli kulta,

Kuinga ystävä elätte,

Onko teillä terveyttä?

Muistelen minä vähäisen

Kuin ma lassa teillen lauloin,

Tuota rumppasin runoja,

Pikku poikana puheli,

Pikkuruisen Piekkelässä,

Saxmannissa sanelin.

Kyllä siittä on kulunut,

Kyllä vuottakymmenkunta,

Wai lienee enempi eletty,

Enpä tuota tarkoin tieä,

Taia tarkasti sanoa.

Silloin oli lapsen mieli,

Lapsen loatu, lapsen luonto,

Kokonansa lapsenlainen.

Siitä kiitän kiivahasti,

Teitä ystävä ylistän,

Kuin mullen palkaksi pania,

Ruplin rahoja lukia,

Kolmin tolpin toimittia.

Sillä rahalla sivalsin

Hatun päähäni halulla,

Wiltti hatun halvemmani.

Jopa hattu nythajalla,

Rikki uurteilta ujunna,

Harmajaksi haalistunna,

Päälaelta lauennunna.

Mieli mehtähän menööpi,

Laulun nuotti nuiottaapi.

Toki toisen toimittaisi,

Uuen ostaisin uhalla,

Waan ei jaksaisi varoista.

Köyhäksi olen kerinnyt,

Jotenkin joutununna,

Toisen maalla torpparina

Hämmentynynnä Häkkilässä.

Paljot lapset laulajalla,

Runsahat runon sepällä,

Itkeväiset ilmestynnä

Pienet Iisakin pihassa.

Lähteet: Kalevalaseuran vuosikirja 14, 1934, Elias Lönnrotin matkat 1928-1844, Weilin & Göös, Espoo 1980. Kylät kirkkojen ympärillä.

Kommentoi