Uuden vuoden ilotulitusta vain rajattuna aikana - muista suojalasit ja turvallinen ilotulituspaikka

Ilotulitus ilman erillistä ilmoitusta on sallittu 31.12. kello 18.00 – 1.1. kello 2.

Muina aikoina ilotulitteiden käytöstä tulee etukäteen ilmoittaa pelastusviranomaiselle.

Pelastuslaitoksen sivuilla kerrotaan, että pelastusviranomainen tekee ilmoituksen perusteella asiasta päätöksen, jossa voidaan asettaa käytölle tarpeellisia ehtoja tai kieltää ilotulitteiden käyttö, jos siitä aiheutuu erityistä vaaraa.

Pelastusviranomaisen tulee päätöksessään ottaa huomioon eri kuntien ympäristönsuojelumääräyksissä esitetyt kellonajat, koska ilotulitus aiheuttaa ympäristöön melua. Ilotulituksen järjestäjän on tiedotettava ympäristön asukkaita sillä alueella, jolla ilotulituksen arvioidaan aiheuttavan häiriötä.

Tiedotus voidaan toteuttaa esimerkiksi postilaatikoihin jaettavalla tiedotteella.

Pielaveden ja Keiteleen kunnat eivät järjestä tämän vuoden päätteeksi uuden vuoden ilotulista.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes varoittaa yksityisiä ilotulitteiden käyttäjiä, että ilotulitteiden virheellisestä käytöstä voi aiheutua vakavia henkilö- tai omaisuusvahinkoja käyttäjällä itselleen tai ulkopuolisille. Pakkausten käyttöohjeita on noudatettava.

Tukesista muistutetaan, että alkoholin vaikutuksen alaisena ilotulitteita ei tule käyttää. Ilotulitteiden ampumiseen on valittava paikka niin, että ihmisille, rakennuksille ei aiheudu varaa. On myös pyrittävä välttämään kohtuuttoman haitan aiheuttamista esimerkiksi metelistä kärsiville ihmisille, kotieläimille ja lemmikeille.

Ilotulitteiden käyttöä asutusalueiden keskellä tulisi Tukesin mukaan välttää.

Sopivia paikkoja ovat syrjemmällä olevat aukeat paikat, jossa ilotulitteet voi suunnata turvalliseen suuntaan.

Ilotulitteita käytettäessä on pidettävä suojalaseja ja myös yleisön on hyvä suojata silmänsä.

Paukkupommien käyttö on nykyään kokonaan kiellettyä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat