Alamäki-luistelu: Kaatuminen pudotti Leevi Nakarin korokkeelta

Keiteleläinen Leevi Nakari sijoittui neljänneksi alamäkiluistelun MM-sarjaan kuuluvassa ATSX250-osakilpailussa Rautalammilla.

Parempaakin oli tarjolla, mutta Nakarin luistin tarttui lopussa railoon ja kaatuminen pudotti hänet ulos palkintokorokkeelta.

Ilman nurin menoa Nakari oli ollut kakkonen Itävallan Luco Dallagon hallitsemassa kilpailussa.

Dallago ja Nakari muodostivat kärkikaksikon myös aika-ajoissa.

Rautalammilla luistellaan MM-pisteistä myös tulevana viikonloppuna. Toisella peräkkäisellä osakilpailulla korvataan ohjelmassa olleen Tshekin Velke Karloviken kisan peruuntuminen.

Keiteleläistä huimapäätä ei jäällä nähdä Rautalammilla. Syynä vetäymiseen on finaalin kaatumista seuranneesta törmäyksestä tulleet jalkavammat.

– Ne ovat sen verran vakavia, että kausi on ohi, Nakari valotti asiaa instagramin tarinoissaan.

Nakarilla on ollut epäonnea kauden aikaisemmissakin koitoksissa. Edellisenä viikonloppuna Venäjän Igorassa pidetyissä kilpailuissa keiteleläinen putosi aika-ajojen kakkossijalta lopputuloksissa yhdeksänneksi.

Juttua päivitetty 7.2.2022 klo 18.50: Lisätty tieto kauden päättymisestä loukkaantumiseen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat