Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri tiedottaa, että koronaepidemiatilanne jatkuu maakunnassa ennallaan.
Tartuntoja todetaan eniten 20–65-vuotiaiden joukossa. Tartunnat keskittyvät Kuopioon, Iisalmeen ja Siilinjärvelle, kuten edellisten viikkojen aikana. Monissa kunnissa on kirjattu vain yksittäisiä koronatapauksia.
Sairaalahoidossa olevien määrä ei ole lisääntynyt Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella. Sairaalahoidossa on riskiryhmiin kuuluvia iäkkäitä henkilöitä.
Jätevesiseurannan perusteella koronavirusta esiintyy edelleen runsaasti.
Yli 80-vuotiaille ja hoivakodeissa asuville annetaan neljänsiä koronarokoteannoksia. Esimerkiksi iän, ylipainon tai perussairauksien vuoksi riskiryhmiin kuuluvien on hyvä ottaa kolme koronarokotetta. Neljäskin rokote on suositeltava, jos henkilöllä on puolustuskykyä voimakkaasti heikentävä tauti tai lääkitys.
Kuolemanriskin kannalta merkittäviä tekijöitä ovat korkea ikä sekä ylipaino ja siihen vahvasti liittyvä diabetes.