Kolumni Puoli vuotta kunnanjohtajana

Tammikuun paukkupakkasista heinäkuun helteisiin on mennyt nopeasti. Jokainen työpäivä on ollut erilainen. Haasteena on ollut reagoida nopeasti yllätyksiin ja samalla pitää kurssi vakaana kohti suurempia tavoitteita kuntastrategian arvojen mukaisesti.

Yksi Pielaveden vahvuuksia tämän puolen vuoden perusteella on mielestäni yhteisöllisyys. Täällä se ei ole strategian sanahelinää. Yhteisöllisyys näkyi toden teolla mm. Pielakodissa ja Ilonakodissa, kun lähes koko henkilöstö ja asukkaat sairastuivat koronaan 3-4 viikon aikana huhtikuun lopussa. Iso kiitos vielä henkilökunnalle joustamisesta ja arvokkaasta panoksesta. Tilanteesta selvittiin.

Kytken pielavetisen yhteisöllisyyden ja tulevaisuuteen uskovan positiivisuuden myös Ukrainan sodan aiheuttamasta järkytyksestä selviytymiseen. Täällä on huolehdittu ja välitetty läheisistä. Kouluissa ja nuorisotoimen tilaisuuksissa asiaa on käyty läpi. Lisäksi kunta, seurakunta, yhdistykset ja yksittäiset henkilöt ovat olleet järjestämässä mm. hiljentymishetkiä ja konsertteja.

Täällä on huolehdittu ja välitetty läheisistä.

Kuntastrategian arvona on myös yrittäjämyönteisyys. Suomen Yrittäjien kuntabarometrissä tänä keväänä Pielavesi sijoittui Pohjois-Savon kunnista viidenneksi. Olimme lähes kaikilla osa-alueilla koko maan ja maakunnan keskiarvoa parempia. Kunnanhallituksen elinkeinojaosto, Pielaveden Yrittäjien puheenjohtaja sekä kunnan johtoryhmä kävivät yhdessä arviointiraportin tuloksia kesäkuussa läpi. Kunnan toimintaa petrataan edelleen.

Kunnanhallitus hyväksyi ennen kesätaukoa ensi vuoden talousarvion laadintaohjeen. Byrokraattiselta kuulostava paperi sisältää rohkeita ajatuksia. Kunta muuttaa toimintatapaansa sekä rakennettaan, kun sote-uudistuksen toteutuu ja perusturvan henkilökunta siirtyy hyvinvointialueen palvelukseen 1.1.2023. Kuntastrategian rohkeus tarkoittaa mm. ennakkoluulottomia ratkaisuja ja onnistumisen uskoa. Niitä valmistelemme yhdessä ensi syksynä.

Moni on toivonut minulta ja kunnalta tämän puolen vuoden aikana oikeudenmukaisuutta mm. suhteessa henkilökuntaan sekä paikallisiin yrittäjiin. Teen jatkossakin kaikkeni sen eteen, kuten jokainen työkaverinikin. Avoimuus, luottamus ja tasapuolisuus ovat kaiken työn ja yhteistyön perusta.

Nyt on kesä puolessa ja monet kesätapahtumat vielä edessä. Onnistuneiden Muikkuvestivaalien jälkimainingeissa jäin pohtimaan muikkuja. Ne ovat mielestäni oleellinen osa Pielavettä – toki Marttojen muurinpohjalettujen lisäksi. Pitäisiköhän meidän ensi vuonna, yhteisenä 150 v –juhlavuonna nostaa muikut, kotimainen kala ja ruoka sekä kalastaminen ja pyytäminen vielä paremmin esille tapahtuman nimen mukaisesti?

Kirjoittaja on Pielaveden kunnanjohtaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat