Keiteleläinen Sepa Oy on sopinut puisten meluseinäelementtien toimituksesta Ruotsiin, Salmis–Haaparanta-tieosuudelle. Yhtiö kertoo tiedotteessa, että nyt julkistettu meluseinätoimitus toteutuu jo syyskuun aikana.
Sepa Oy vie Ruotsiin puurakenteisia, Ruotsin liikenneviraston suunnitteluohjeen mukaisesti rakennettuja meluseiniä.
Yhtiöltä on menossa meluesteitä ja siltoja myös 300 kilometriä pitkälle Uumaja–Luulaja-rautatieosuudelle.
Sepa on myös patentoimassa erityisesti rautateille kehittämäänsä, rei’itetyllä metallikuorella päällystettävää puurunkoista meluseinää, joka vaimennuksen lisäksi imee itseensä rautatien ääniä tehokkaasti. Vaimennusvaikutus on yhdeksän desibeliä ja äänen eristävyys 34 desibeliä.
Sepa Oy:n meluseiniä on Suomessa asennettu yhteensä kymmeniä kilometrejä, muun muassa Jyväskylä–Tikkakoski-moottoritielle.
Marraskuussa 40 vuotta täyttävä Sepa Oy on investoinut Keiteleen tuotantolaitokselleen kustannusarvioltaan 3,5 miljoonan euron lujuuslajittelulinjaan.