Tapasin muutama vuosi siten kaksi pienen seurakunnan johtajaa Azerbaidžanista. He kertoivat koko ajan pelkäävänsä, että valtio lakkauttaa heidän seurakuntansa. Kaksikko oli rukoillut ja paastonnut asian puolesta.
Itse olen paastonaikaan usein luopunut lihasta, herkuista ja alkoholista. Omaan paastoamiseeni on tradition lisäksi sekoittunut toivo terveellisestä elämästä. Mutta näiden azerien tapaaminen sai minut miettimään, mistä paastossa oikeastaan on kyse.
Paastolla on vahvat kristilliset juuret. Pääsiäistä edeltävä 40 päivän paasto perustuu Jeesuksen erämaavaellukseen ja paastoon, jona aikana Paholainen kiusasi häntä monin tavoin. Myös me voimme paaston aikana kieltäytyä joistakin kiusauksista.
Mistä paastossa oikeastaan on kyse?
Vanha Testamentti kertoo, että juutalaiset paastosivat usein. Paaston syynä oli usein uhkaava sota tai vaara. Haluttiin myös tehdä parannusta pahoista teoista. Varhainen kirkko otti paaston omakseen, ja historia tuntee lukuisia kristittyjä askeetikkoja, joilla paasto yltyi lähes uskomattomiin mittasuhteisiin.
Matteuksen evankeliumissa, heti Isä meidän -rukouksen opettamisen jälkeen, Jeesus muistuttaa, että paastoon ei kuulu tekopyhyys.
Omasta paastosta ei pidä tehdä julkista numeroa, vaan kyse on ihmisen ja Jumalan välisestä asiasta. Mutta jumalasuhteeseen kuuluu rukouksen lisäksi siis toisinaan myös paasto.
Elämme ahdistusten aikaa. Euroopassa on sota, ja tulevaisuus on epävarma. Olisiko tämä paastonaika meille paluuta paaston juurille? Voimme paitsi rukoilla, myös paastota rauhan puolesta.
Paaston keskellä voimme kuunnella, miten meidän tulee muuttua ja mistä meidän kannattaa luopua. (1. paastonajan sunnuntai, Matt. 16:21–23)
Kirjoittaja on TV-tuottaja, jota vetää puoleensa uskon yhtäaikainen hulluus ja järkevyys.