lauantai 7.12.2019 Sampsa

Asiaa läheltäsi

Pop up -myymälälle jatkoa ensi kesänä?

Pielavedellä torin laidalla kesän ajan toiminut paikallisten tuotteiden pop up -myymälä on tarkoitus avata jälleen ensi kesänä. Pop up -myymälä toimi kunnan tätä tarkoitusta varten Kahvikulman yhteydestä vuokraamissa tiloissa. Myymälän yhteydessä toimi myös kunnan info-piste.

Myymälässä oli kahden kuukauden aikana kolmisentuhatta kävijää.  Sekä yrittäjien saama että kuntaan tullut palaute ensimmäiseltä kesältä on ollut lähes yksinomaan myönteistä.

Yrittäjät totesivat, että tulot eivät olleet mitenkään suuria, mutta kaikki saivat myyntiä ja ennen kaikkea näkyvyyttä tuotteilleen. Kaikkiaan mukana oli tuotteita 26 tekijältä.

Kunnalla on valmius vastaavaan järjestelyyn myös ensi vuonna, mikäli toimijoita löytyy. Nyt mukana olleita ja uusia yrittäjiä ja tavarantoimittajia kutsutaan suunnittelemaan tulevan kesän toimintaa 22. lokakuuta pidettävään vapaamuotoiseen tapaamiseen Kahvikulmaan.

Jätä kommentti

*