maanantai 15.10.2018 Helvi, Heta

Asiaa läheltäsi

Pyhäkoulussa pappilassa

Kun kello alkoi lähestyä aamupäivän kymmentä sunnuntaisin, pistimme palttoot päälle ja läksimme kävelemään suuntana puolen kilometrin päässä sijaitseva pappila. Siellä papinrouva Kirsti Niininen piti meille lähitalojen lapsille pyhäkoulua.

Pappila oli minusta kaunis talo. Vaaleankeltaiseksi maalattu iso rakennus seisoi koivukujan päässä, etelä-pohjoissuunnassa. Näyttävän näköinen pääovi antoi suoraan koivukujaan päin, sen sijaan keittiön ovi aukesi talon päätyyn. Talossa oli ikkunoita joka ilmansuuntaan. Navetta-liiterirakennus rajasi pihan metsikköön pohjoispuolella. Siihen aikaan joka talossa oli navetta, vaikka ei olisi ollut lehmiäkään. Pappilan navetassa piti lehmäänsä joku kyläläisistä. Navetan vieressä oli sauna, sekin kuului joka talon pihapiiriin.

Me pyhäkoululaiset kokoonnuimme pappilan olohuoneessa. Se oli iso, eteisestä avautuva valoisa tila. Olohuoneen kautta kuljettiin makuuhuoneisiin, oikealle keittiöön ja vasemmalle papinkansliaan sekä keskeltä huonetta tilavaa portaikkoa myöten yläkertaan. Joskus kävimme keittiössäkin, sieltäkin päästiin lasten leikkitilan kautta makuuhuoneisiin. Minusta oli hienoa, kun pappilassa sai käydä vessassa, meillä Päivölässä kun oli vain ulkohuussi.

Puolikaaren muotoon keskelle olohuonetta laitetut tuolit odottivat jo meitä lapsia. Aurinko paistoi huoneeseen suuresta eteläikkunasta ja sai jotenkin lattian näyttämään komealta, ehkä se oli tammiparkettia. Kirsti-rouva seisoi tuolirivistömme edessä. Vieressä oli tarrataulu, johon hän kiinnitti päivän teemaan liittyviä kuvia, usein kertomuksia Jeesuksen elämästä. Papinrouvalla oli kaunis lauluääni, joskus hän myös säesti pianolla laulamistamme.

Kun pyhäpäivän kertomus oli käsitelty, oli tauon vuoro. Kirsti-rouva toi meille lapsille muhkeita pehmeitä ranskanleipäviipaleita, joissa oli päällä paksulti voita. Ne maistuivat maidon kera tavattoman herkullisilta, syötiinhän minun kodissani aina vain ruisleipää.

Leikkituokio oli vuorossa välipalan jälkeen. Laulettiin ja leikittiin papinrouvan johdolla puolituntinen. Sitten koittikin kotiin lähdön aika ja pyhäkoulun opettajan hyvästely. Näkemiin ensi sunnuntaihin!

Kirjoittaja on lähtöisin Pielavedeltä Laukkalasta. Hän on työskennellyt Lappeenrannassa Saimaan ammattikorkeakoulussa suomen kielen ja viestinnän lehtorina. Sirpan motto on, että asioilla on taipumus järjestyä.

Kommentit

  • Eino Paavilainen

    Muistoja pappilasta.
    Minullekin tuli vastaavia muistoja pyhäkoulusta, eräs muisto on mielessä kuin eilinen päivä.
    Niinisillä oli kaksi poikaa muistaakseni nimet oli Yrjö ja Kari olimme suunnilleen samanikäisiä.
    vuorotellen peuhattiin Peltoniemessä tai Pappilassa.
    Kerran toinen Niinisen pojista putosi Peltoniemen heinäladon orrelta jolla oltiin kiipeilemässä, seurauksella solisluu pikki.
    Eräänä sunnuntaina olimme pappilassa, vauhtia riitti aulasta johtavissa portaissa oltiin tyynysotasilla paikat siinä kunnossa, sitten se näky joka ei lähde mielestä: pappi vaimoineen käveli käsikynkkää pihatiellä palasivat kirkosta. Silloin tuli kiire siivota paikoja, mutta eihän me ehditty siivota kun pappi vaimoineen astui sisälle. Alkoi puhuttelu joka päättyi, ”painakaa kalloonne että pappilassa ei riehuta jumalanpalveluksen aikaan”.
    Ehkä ei riehuttu, puhuttelu on muistissa vieläkin.
    Niinisen poikien kohtalo oli menehtyä liikenneonnettomuudessa.
    Terveisin
    Eino Paavilainen Klaukkalasta, syntynyt Laukkalassa

Jätä kommentti

*