keskiviikko 21.11.2018 Hilma

Asiaa läheltäsi

Robotti tekee elementtien kokoamisessa millin osien tarkkaa työtä

Leanel Oy:n toimitusjohtajan Jarmo Kinnusen (vas.) ja kehitysjohtaja Jesse Kinnusen apuna on tarkkaa työtä tekevä, konttiin sijoitettu robotti.

Puuelementtirakentamiseen uusia tuulia tuova keiteleläisyritys Leanel Oy vie miltei ensimmäiset tuotteensa suoraan huipulle, Kaunispään hienoihin maisemiin Saariselälle Lappiin. Revontulien katseluun suunniteltuihin 28 neliömetrin vuokramökkeihin tulee suuri, noin 13-neliöinen lasikatto.

Kattoristikkovalmistaja Sepa Oy:ltä vuokratuissa Keiteleen Latukoneen entisissä tiloissa on neliöitä hieman niukasti, mutta juuri sen verran, että kaksi valmistumassa olevaa mökkiä mahtuvat sisään. Pihalla on kolme konttia, joiden sisällä on minikokoinen robotoitu tuotantolaitos. Se syntyi yhteistyössä MTC Flextekin kanssa, joka on japanilaisen Fanuc-robotin maahantuoja.
Toimitusjohtaja Jarmo Kinnusen mukaan Leanelin yksi vahvuus on se, ettei yritys tarvitse suurta tehdasta käyttöönsä.
– Voimme viedä tuotannon sinne, missä se on järkevintä. Voidaan tehdä se vaikka tontilla. Ideaalitilanne on, että otamme nämä kolme konttia rekan kyytiin. Ne menevät yhdessä rekassa. Omakotitalon kokoluokassa kaikki tarvittavat materiaalit kulkevat tässä samassa.
Tällä hetkellä Kinnusilla on kaksi ulkopuolista työntekijää, kolmas on tulossa.

Jätä kommentti

*