lauantai 24.8.2019 Perttu

Asiaa läheltäsi

Talipallon kutsun kuulen

Istun keittiön pöydän ääressä ikkunan edessä ja tarkkailen lintulaudalla hääriviä talitiaisia. Mittari näyttää ikkunan pielessä kahtakymmentä pakkasastetta, ilmankos lasiruudun ulkopuolella ollaan ahkerina. Äiti kysyy, vieläkö laudalla näyttää olevan talia. Käyn aina entisen rasvan loputtua viemässä linnuille kattilan pohjalta jähmettyneet munkkirasvat, sillä yletän jo lumikasan päältä laittaa evästä lintulaudalle. En muista nähneeni tuolla lapsuudenkotini lintulaudalla käyneen muita kuin talitinttejä. Ehkä ne olivat rohkeimmat.

Minulla on nyt oman kotini pihapiirissä seitsemän ruokailupistettä ja niissä kaikissa riittää talvipäivinä vilskettä. Tarjolla on kuorittuja auringonkukansiemeniä, talipalloja ja -makkaraa, pähkinärouhetta, siemensekoitusta ja kauranjyviä. Hirssin tähkä ja siemenet eivät tosin näytä oikein tekevän kauppaansa.

Rasvasekoituksia voi toki tehdä itsekin, kuten minä ohjeen saatuani. Luontoillassa nimittäin neuvoivat valmistamaan talvilintujen ruokaa sekoittamalla astiassa kaurahiutaleita ja margariinia. Kun siihen lisää tilkkasen öljyä, seos ei jäädy pakkasessa.  Hyvin näyttääkin tuollainen eväs kelpaavan. Jossain vaiheessa myös harakat kiinnostuivat siitä, mutta nyt ruoka on saanut olla niiltä rauhassa.

Tali- ja sinitiaiset ovat yleisimmät linnut meidän pihassa. Keltasirkut ja pikkuvarpuset ruokailevat usein yhdessä. Yhtäkkiä niiden parvi pelmahtaa liikkeelle ja kiirehtii viereiseen viisimetriseen pylväskatajaan, mutta eipä kestä kauan, kun ne pikkuhiljaa tippuvat taas jyvien syöntiin.

Varpusetkin ovat oppineet syömään rasvaa, ne tokittavat palleroita kuin tiaiset ikään. Ne myös pyörivät karusellissa ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen suuntaan. Niillä on karusellina pyöreä linnunruokinta-automaatti, josta ne noukkivat siemensekoitusta. Samassa hommassa oli muuten tällä viikolla yksinäinen tilhikin. Viime vuonna tilhiä oli kymmenittäin pihamaallamme, mutta nyt saimme tämän yhden vieraaksemme.

Hömötiaiset ovat vikkeliä. Ne nappaavat lintulaudalta siemenen ja lennähtävät katajaan sitä syömään. Käpytikka ja harmaapäätikka nakuttelevat mielellään rasvatankoa. Joskus ruokintapaikalla pistäytyy myös urpiaisia, vihervarpusia ja pyrstötiaisia sekä närhi. Mustarastaspari käy joka päivä. Varsinkin mustiskoiraasta on tullut jo aika kesy, se laskee minut parin metrin päähän. Puhelen sille rauhoittavasti ja samalla viskelen rusinoita, joita se syö mielellään. Mustarastaat tulevat ennen muita lintuja, ne lentää viipottavat matalalla jo aamuhämärissä ruokailemaan, mutta voivat poiketa pihassa uudelleen päivän mittaan.

Lintulaudan elämää on hauskaa seurata, onpa sitten pieni koululainen tai jo varttunut aikuinen. Sen ilon varmistamiseksi käyn aamulla ani varhain siivoamassa lintujen ruokintapaikan ja täyttämässä ruoka-alustat. Jos yöllä on satanut lunta, on ensiksi karisteltava tai kolattava lumet pois, sitten vasta alkaa astioiden täyttövaihe.

Viime talvena lintujen ruoat kävivät paljon tätä vuotta huonommin kaupaksi. Ilmeisesti myös muualla kuin meillä, sillä eräs kollega soitti ja kyseli minulta, miten he saisivat lintuset tulemaan ruokinnalle, onko talipalloissa vika vai missä. Totta on sekin, että jos on vara valita, linnut etsiytyvät niihin paikkoihin, joissa on paras tarjonta. Jos naapurimme piha kuhisee talvilinnuista ja meidän ei, kyse voi olla tarjoiluista – nykyajan siivekkäät kun osaavat olla jo vaativia.

Kirjoittaja on lähtöisin Pielavedeltä Laukkalasta. Hän on työskennellyt Lappeenrannassa Saimaan ammattikorkeakoulussa suomen kielen ja viestinnän lehtorina. Sirpan motto on, että asioilla on taipumus järjestyä.

Jätä kommentti

*