maanantai 21.10.2019 Ursula

Asiaa läheltäsi

Viikonloppu täynnä ohjelmaa

Keiteleen Kesäteatterin Onnen maan ensi-ilta aloittaa tapahtumaviikonlopun tänään. Kuvassa Janne Huttusen roolihahmo.

Tulevana viikonloppuna paikalliset kesäteatterit kutsuvat yleisöä. Tänä iltana on Keiteleen Kesäteatterissa Onnen maan ensi-ilta. Markku Pölösen käsikirjoittaman tangomusikaalin on ohjannut Jyrki Ojapelto.

Pielavedellä ensi-iltansa saa sunnuntaina Pielavesi-Teatterin Jäniksen vuosi. Arto Paasilinnan romaaniin perustuvan näytelmän on sovittanut ja ohjannut Antti Heikkinen.

Pielavedellä virittäydytään viikonloppuun Muikkarietkoilla Suojalassa yhteislaulun merkeissä tänä iltana. Lauantaina Muikkuvestivaalit kutsuvat kansaa aamukymmenestä alkaen iltamyöhään. Päivän pääesiintyjä on Anne Mattila, illalla vieraaksi saapuu Jukka Poika. Ohjelmallisen toritapahtuman lisäksi Lukion pihalla kokoontuvat Wanhat ajoneuvot. Koko perheen tapahtuma on yleisölle ilmainen.

Kylilläkin tapahtuu. Muun muassa Saarelan Lehtoniemessä konsertoidaan Venäläisten romanssien tunnelmissa sunnuntai-iltana ja Vaaraslahdessa Sulkavan Huvipirtillä vietetään iltamia.

Jätä kommentti

*