sunnuntai 22.10.2017 Anja, Anita, Anniina, Anitta, Anette

Asiaa läheltäsi

Voiko onnea toivottaa liikaa?

Aurinko paistoi niityllä lämpimästi jo kuuden aikaan aamulla, elettiinhän juhannusta edeltävää viikkoa. Elettiin parasta kesää. Olin tapani mukaan herännyt jo varhain ja lähtenyt aamulenkille Särkilahden rantaniityille. Niityt olivat laidoiltaan jo vesottuneita, mutta muutoin ihan entisiksi laitumiksi tunnistettavia, vaikka olivatkin nyt Särkiniemen kaupunginosaa.

Kuljeskelin kiireettä, vasta puoli kahdeksan aikaan lähtisin kävelemään töihin. Silloin silmiini osui neliapila. Sellaisen löytäminen ilahduttaa aina. Tästä tulisi onnellinen tiistai.

Katselin ahomataroita ja luhtalemmikkejä, niiden valkeaa ja sinistä kauneutta. Havaitsin toisen neliapilan kukkien lähellä. Sehän hyvä, annan apilan miehelleni iloksi. Kahden apilanlehden jälkeen rupesin tietoisesti katselemaan vähän tarkemmin apilikkoa, olisikohan nelilehtisiä enemmältikin. Ja olihan niitä. Löytyi kolmas ja neljäs, kohta jo viideskin. Mieleeni tuli, että nyt voisin kesätyöpaikassani ilahduttaa monia ihmisiä onnen apilalla. Kenelle lahjoittaisin niitä? Aili istuu minua lähinnä, Tuula on hiljainen ja ystävällinen ihminen. Arjallekin noista vielä riittää.

Kotiin paluumatkalla kuljin vielä silmät nurmikossa, ikään kuin uusia neliapiloita etsien. Enkä katsellut turhaan, edessäni oli apilapuska, josta sain heti käsiini kaksi neliapilaa. Voi että, siinä on nyt onnen tuojat myös Aunelle ja Tellervolle. Yksi pitäisi vielä löytää, meitähän on samassa työhuoneessa kuusi minun lisäkseni. Kahdeksannen nelipilan löytäminen oli helpompaa kuin luulinkaan. Nyt myös Salme sai omansa. Hyvällä mielin läksin astelemaan kotia kohti. Vilkaisin kelloa, vielä olisi vartti aikaa ulkoiluun, ennen kuin oli kiirehdittävä puurolle.

Miten täältä kauniista aamusta hennoisi edes lähteä pois. Vihreyttä ja lähestyvän sydänkesän tuoksua on kaikkialla. Hyvänen aika sentään, taas näen neliapiloita. Silmäni ovat tainneet erikoistua niiden löytämiseen tänä aamuna. Kerään innoissani vielä neliapilat teknisen puolen pojille, siellä on Illu ja Silvo ja Aulis, Lindberg ja Pertti. Johtajalle en löytänyt enää, enkä olisi hänelle tohtinut apilaa viedäkään. Muut ymmärtäisivät lahjani.

Kun saavuin työhuoneeseen, niin kohta jo kuului ovelta ”Rouva Ruotsalainen!” Johtaja se sieltä huuteli. Tässähän minä, ajattelin. Kiireinen toimiston aamu vetäisi minut mukaansa, eivätkä apilat edes tulleet mieleeni. Naputtelin reipasta vauhtia tarjouksen toisensa jälkeen puhtaaksi myyntipäällikön hahmotelmien mukaan ja palautin valmiit kirjeet johtaja Hyrylle.

Lounaan jälkeen vatsaani alkoi koskea ja kipu yltyi. Minulla ei tavallisesti ole mahavaivoja, joten ylävatsakipu tuntui vähän oudolta, eikös ruoka ollut ihan tavallista laitosruokaa. Olin kuitenkin työpaikalla neljään asti. Sieltä en mennyt suoraan kotiin, vaan kävelin Haapaniemeltä keskustaan, koska olin tilannut lääkärille ajan. Vanha ystävällinen mieslääkäri tutki vatsaani ja tiedusteli vointiani. ”Kyseessä on umpilisäkkeen tulehdus. Menkää taksilla suoraan sairaalan päivystyspoliklinikalle.” Siis umpisuoli, vaikka minulla ei ollut koskaan aiemmin ollut minkäänlaisia oireita sellaisesta.

Ajoin linja-autossa kotiin, pakkasin tavarat sairaalaa varten pieneen kassiin ja jätin miehelleni viestin, että toisi laukun sairaalaan töistä tultuaan. Kävelin lähimmälle bussipysäkille, jonne oli vain parisataa metriä. Pysäkillä nojasin tolppaan, koska heikotti kovasti. Näin maailman – sen ainoan kerran elämässäni – mustavalkoisena, vaikka kesä oli vihreimmillään. Bussi tuli aikanaan ja pääsin sillä ihan lähelle Kuopion keskussairaalaa.  Poliklinikalta minut vietiin kirurgiselle osastolle ja tohtori Rehnberg leikkasi tulehtuneen umpilisäkkeeni pois samana iltana.

Kun olin herännyt nukutuksesta, mieleeni palautui, että ne kaksitoista neliapilaa olivat edelleen käsilaukussani. Ehkä liian onnen kahmiminen ei olekaan hyvästä.

Kirjoittaja on lähtöisin Pielavedeltä Laukkalasta. Hän on työskennellyt Lappeenrannassa Saimaan ammattikorkeakoulussa suomen kielen ja viestinnän lehtorina. Sirpan motto on, että asioilla on taipumus järjestyä.

Jätä kommentti

*