lauantai 30.5.2020 Pasi

Asiaa läheltäsi

Yksisarvinen

Viime aikojen ikävät tapahtumat ja uutiset niin maailmalta kuin kotimaastakin ovat olleet todella surullisia. Elämme hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa, mutta me selviämme tästä. Noudatetaan saatuja ohjeita sekä jatketaan taistelua tätä näkymätöntä vihollista vastaan. Tarkoitus ei ole kirjoittaa koronaviruksesta. Kukin meistä käsittelee tätä tilannetta omalla tavallaan. On tärkeää ettemme masentuisi. Sen estämiseksi ja muutenkin me tarvitsemme jotain, mikä pitää mielen virkeänä. Ulkoilua, lukemista, musiikkia, kotitöitä, maalaamista, kirjoittamista, käsitöitä jne.

Toki oman haasteensa tuovat lapset, perhe, opiskelu ja opettaminen. Maataloustyöt on tehtävä ja eläimet hoidettava. Puuhaa siis riittää. Itselleni tässä hiljaisessa elossa on tullut tavaksi parin tunnin lenkkeily joka päivä. Ja siinähän käy usein niin, että mielikuvitusmaailma nykäisee mukaansa. Minulle, yksin kasvaneelle lapselle, siitä on tullut luonteenpiirre, jolle en ole aikuisena mahtanut mitään. Ja nyt on ihan turha enää edes yrittää. Näen ja kuulen jatkuvasti tarinoita liikkuessani upeassa luonnossa. Kerron tässä teille yhden. Se on tarina yksisarvisesta.

Se oli hyvin viisas ja piileskeli usein kahden tunturin välissä marastossa. Matalaa koivikkoa kasvava harjanne antoi valkoiselle porolle tarvittaessa hyvän suojan. Sen syvänsiniset silmät tarkkailivat tuntureiden rinteitä. Poron silmien väri muuttuu vuodenaikojen mukaan ja se näkee myös ultraviolettia valoa. Kesällä yksisarvisen silmien väriheijaste on kullankeltainen.

Mitään liikettä ei ollut näkyvissä. Ei ainakaan sellaista, joka olisi pelästyttänyt yksisarvisen. Se oli tottunut liikkumaan itsekseen. Kukaan ei tiennyt kuuluiko se johonkin laumaan ja miksi se eleli erakkona. Hyvin harvoin kulkija oli sitä nähnyt saatikka kohdannut. Yksisarvinen oli haamu tai kummitus. Niin olivat ne harvat ihmiset minulle kertoneet nähtyään sen jossakin nopeasti vilaukselta. Kunnes sitten eräänä aamuna me kohtasimme.

Oli siis mukava yllätys, kun mäntymetsän reunassa tapasin valkoisen poron. Seisoimme vastakkain ja tuijotimme toisiamme silmästä silmään. Minua pelotti, kun en ollut varma siitä, mitä porolla oli mielessä. Kumpikaan meistä ei liikahtanut. Aloin puhelemaan sille rauhallisesti. Kerroin, miten kaunis se on ja taisin sanoa jotain yhdestä sarvestakin, kunnes muistin, että valkoiset porot ovat yleensä kuuroja. Minulle tuli kuitenkin semmoinen outo tunne, että välillemme syntyi hetkeksi yhteys. Otin porosta muutaman kuvan.

Yksisarvinen vain seisoi ja katseli. Panin merkille sen laihan olemuksen. Olin kuullut, että näin kovalumisena talvena porot eivät löytäneet luonnosta ruokaa. Hanki oli liian paksua ja väliin oli muodostunut jäisiä kerroksia niin, että sieltä oli vaikea kuopia jotain syötävää. Sen jalatkin näyttivät hentoisilta, mutta eipä huolta. Niissähän on varsin tehokas verenkierto. Olin joskus lukenut, että poron jalkojen luuytimissä kiertää öljyhappoa. Se toimii siten samoin kuin pakkasneste. Poroilla on myös talvisin paksu tiheäkarvainen turkki, joka kestää kuulemma jopa -50 astetta pakkasta. Semmoinen turkki olisi aika hyvä itselläkin.

Harmi, että se herkkä hetkemme päättyi liian pian, kun metsästä kuului öyhkimistä, kopinaa ja naksumista. Valtava porolauma ryntäsi puiden takaa esiin pelästyttäen minut. Pian kuulin myös lähestyvän moottorikelkan ääntä ja piilouduin nopeasti männynrungon taakse. Sain seurata mielenkiintoista näytelmää, kun poromiehet jakoivat kuivamuonaa ja tokka porhalsi innoissaan edestakaisin. Huokasin syvään helpotuksesta. Yksisarvinen kuului varmasti juuri tähän laumaan. Se ei ainakaan kuolisi nälkään. Aloitin poistumisen hitaasti takavasemmalle. Valkoinen poro seisoi edelleen paikallaan tuijottaen minua. Jonkin matkaa käveltyäni käännyin uudestaan katsomaan, mutta yksisarvinen oli poissa. Olinkohan kohdannut sittenkin haamuporon?

Kommentit

  • Sirpa

    Kiitos Maritta kertomuksestasi yksisarvisesta. Teillä oli hyvä kohtaaminen.

    Sinä olet siis kasvanut yksin – ehkäpä mielikuvituksesi on senkin johdosta lähtenyt valloilleen jo lapsena.

Jätä kommentti

*